|
HUB logistics - Rautaruukki |
Palvelukumppani mukana kehitystyössä
HUB logistics ja Rautaruukki Oyj tekevät laajaa yhteistyötä puupakkauksissa ja -materiaaleissa. Ruukin tavoitteena oli vähentää toimittajien määrää ja löytää pitkäaikainen ja kokonaistaloudellinen kumppani. Ruukin valintaan vaikuttivat aikaisemmat kokemukset HUB logisticsin toimitustäsmällisyydestä ja joustavuudesta.
HUB on jo pitkään huolehtinut Ruukin Järvenpään palvelukeskuksen pakkausvalmistuksesta ja nyt toiminta on laajentunut kattamaan myös Ruukin Hämeenlinnan tehtaan sekä Naantalin ja Hyvinkään palvelukeskusten puupakkaukset.
Rautaruukki-konsernin ostopäällikkö Hellevi Holttinen toteaa liiketoiminnan kustannustehokkaan kehittämisen edellyttävän palvelukumppaneilta vahvaa oman alansa asiantuntemusta ja asiakasyrityksen ominaispiirteet huomioivaa kokonaispalvelua. HUB logistics on hänen mukaansa osoittanut kyvykkyytensä pakkaustoimittajana. Tulevaisuudessa tarkoituksena on yhdessä etsiä uusia tuoteratkaisuja ja toimintatapoja ja tavoitella näin kustannussäästöjä. Ruukilla pidetään erittäin tärkeänä sitä, että kehittämiseen sisältyy myös ympäristöä säästävä tavoite.
|