HUB logistics toimintapolitiikka
HUB logisticsin juuret juontavat 1990 luvun alkuun, jolloin laatujärjestelmät rantautuivat Suomeen. HUB tarjosi aluksi logistiikan palveluyrityksille laatujärjestelmien konsultointia. Toiminnan laajennuttua alkoi HUB tuottaa myös logistisia palveluita. Asiakkaan kokema erinomainen palvelu ja palvelun laatu ovat aina olleet HUBin toiminnan lähtökohta ja yksi toiminta-ajatuksistamme. HUBin kilpailukyky perustuu asiakkaan kokemaan palveluun.
Asemamme palveluketjussa on merkityksellinen myös ympäristön kannalta. Pystymme vaikuttamaan asiakkaan tapaan toimia logistiikan ohjauksessa, kuljetusten optimoinnissa, pakkausten kierrättämisessä sekä jätteiden käsittelyssä. Noudatamme kaikkia lainsäädännön toiminnalle ja ympäristölle asettamia vaatimuksia, ja sitoudumme ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen. Asiakkaidemme tiloissa työskentelevä henkilöstömme toimii paikallista toimintapolitiikkaa kunnioittaen, sekä asiakkaan laadullisia ja ympäristöön liittyviä päämääriä ja tavoitteita tukien.
Meidän HUBilaisten tavoitteena on oppia ja kehittyä henkilökohtaisesti laatu- sekä ympäristöasioissa koko työssäoloajan. Tavoitteenamme on jatkuva oppiminen. Jatkuva oppiminen koskee kaikkia HUBilaisia. Hyväksi havaitut toimintatavat kirjataan kaikilla organisaatiotasoilla ja niiden tiedotuksesta sekä koulutuksesta vastaa yrityksen johto. Yhtiön johto asettaa toiminnan jatkuvaan parantamiseen tähtäävät tavoitteet, joiden toteutumista valvotaan erilaisin laatu- ja ympäristömittarein.
Tämän politiikan soveltuvuutta ja sen toimivuutta arvioidaan säännöllisesti johdon pitämin katselmuksin.
HUB logisticsin toimintajärjestelmä on sertifioitu ISO 9001 ja ISO 14001 mukaisesti. Toimintajärjestelmä kattaa HUBin liiketoiminnan laatu- sekä ympäristöjärjestelmän.
|