Konecranes ulkoistaa Hyvinkään terminaalitoimintonsa HUB logisticsille
02.11.2009 14:19

Konecranes allekirjoitti lokakuun 2009 lopussa sopimuksen Hyvinkään terminaalitoimintojensa ulkoistamisesta suomalaiselle HUB logistics Packaging Oy:lle. Konecranes-konsernin terminaalitoimintoihin kuuluvat vastaanotto-, pakkaus- ja lastaustoiminnot. Ulkoistamispäätös koskee 20 Konecranes-konsernin työntekijää, jotka siirtyvät HUB logistics Packaging Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Muutos astuu voimaan 9. marraskuuta 2009.

Terminaalitoimintojen ulkoistamisella lisätään tuottavuutta, joustavuutta ja kustannussäästöjä.

“Terminaalitoimintojen ulkoistaminen tukee Konecranes-konsernin strategiaa keskittyä ydinliiketoimintaansa, eli asiakkaidemme tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseen toimittamalla luotettavia ja korkealaatuisia nostolaitteita ja huoltopalveluita”, sanoo Juha Anttila, tuotantojohtaja, Raskasnostolaitteet. “Haluamme hankintatoiminnoissamme keskittyä oman toimitusketjumme ja valmistuksemme kehittämiseen. Siksi haluamme kumppanin, jonka ydinliiketoimintaa ovat terminaalitoiminnot ja niiden kehittäminen. Koska näiden sujuminen on meille äärimmäisen tärkeää, haluamme näitä hoitamaan asiantuntevan kumppanin.”

Ulkoistamispäätös ja -toimenpiteet ovat osa arviota josta kerrottiin toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa 2009: 100 miljoonan euron vuosittainen säästötavoite vuonna 2010 verrattuna vuoteen 2008.
HUB logistics on yksi Suomen johtavia logistiikkapalveluyrityksiä. Se tarjoaa joustavia ja asiakaskohtaisesti räätälöityjä ratkaisuja. HUB:n palvelutarjonta kattaa yrityksen koko logistisen prosessin, ohjauksesta ja kehityksestä aina vaihto-omaisuuden rahoittamiseen asti. Konecranes on aikaisemmin ostanut yritykseltä pakkauksia, pakkauspalveluita ja vuokratyövoimaa.

Lisätietoja:
Konecranes
Juha Anttila, tuotantojohtaja, Raskasnostolaitteet
Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai puh: 020 427 2200

HUB logistics
Kari Lehtinen, myyntijohtaja
Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai puh: 029 080 0631